Minkä Kokoinen On Normaali Penis?

Mikä on miesten suurin (tai pienin) ongelma? Peniksen koko. Peniksen pituus ja paksuus ovat jatkuvasti esille tuleva aihe niin seksuaaliklinikoilla ja makuuhuoneissa kuin sosiaalisessa mediassa, lehdistössä ja viihdeteollisuudessakin. Jotkut miehistä hakeutuvat lääkärin vastaanotolle epäillessään peniksensä olevan liian pieni. Liian pienestä peniksestä koetaan häpeää ja miehisyyden tunteen heikkenemistä. Iso penis taas on ylpeilyn aihe ja miehekkyyden merkki. Jos haastatellaan lääkäreitä, voidaan kuitenkin kuulla, että penisten koko vaihtelee hyvin paljon, ja että todella pieniä peniksiä on vain kourallinen.

Peniksen kokoPeniksen koolla uskotaan olevan merkitystä rakkauselämässä, naissuhteiden saamisessa ja seksin laadussa. Näin ei kuitenkaan naisilta saatujen tutkimusten valossa ole. Naisille tärkeämpää on peniksen käyttäminen heille sopivammalla tavalla. Ja kovin suuri penis koetaan jopa huonoksi ja ongelmalliseksi tuntoherkkyyden ja mahdollisten kipujen takia. Naisten vaginatkaan eivät ole saman kokoisia. Tärkeintä onkin löytää sopiva yhdistelmä ja oikea yhdyntätekniikka.

Internet on täynnä pillereitä, venytyslaitteita ja penistreenejä, joilla väitetään olevan kyky pidentää ja paksuntaa penistä. Tieteellistä todistusta ei kuitenkaan millään näistä konsteista ole. Äärimmäisissä tapauksissa mies jopa hakeutuu peniksen pidennys- tai paksunnosleikkaukseen. Näissä leikkauksissa saavutetaan näennäisiä tuloksia jänteitä katkaisemalla. Valitettava haittavaikutus voi kuitenkin olla erektion heikkeneminen, joten leikkaukseen hakeutumista kannattaa harkita tarkkaan.

Mikä sitten on niin sanottu peniksen normaalikoko? Euroopassa ja Yhdysvalloissa tehdyissä 14 tutkimuksessa on mitattu miltei 900 miehen penis. Lepopituudeksi on saatu keskimäärin 9,25 cm. Tutkimushenkilöt olivat 17-91 –vuotiaita. Lyhimmät penikset olivat korealaisten keskimäärin 6,9 cm penikset. Pisimmät sen sijaan löytyivät ranskalaisilta miehiltä. Heidän peniksensä lepopituus on keskimäärin 10,7 cm. Amerikkalaisilla se on 9,7cm. Erektiopituutta on mitattu reilulta 4000 mieheltä 11 tutkimuksessa. Peniksen keskipituus erektiossa on tutkimusten mukaan 14,9 cm. Amerikkalaissilla tämä on suurin eli 15,5 cm. Keskipituus muualla maailmassa on vain 13,9 cm. Lyhimmät erektiopituudet ovat Intiassa, jossa keskipituus on 10,9 cm. Peniksen ympärysmittaa ei ole tutkittu yhtä paljon kuin pituutta. Tutkimuksia peniksestä lepotilassa on viisi ja erektiossa kaksi. Näiden tutkimusten mukaan lepotilassa ympärysmitta on keskimäärin 9,8 cm ja erektiossa 11,6 cm.

Kun tuloksia vertaa naisten mittoihin, huomataan, että kun emättimen pituus vaihtelee välillä 6,5 cm ja 12 cm, että keskimääräistä pidempi penis on jopa ongelmallinen yhdynnässä. Tehtyjen tutkimusten perusteella voidaan päätellä, että keskimittainen penis on sopivin. 

Amerikkalaisessa vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa 3D mallinnettuja keinopeniksiä naisten mieltymysten tutkimiseen. Tutkimukseen osallistui 75 naista, joiden mielestä sopivin peniksen erektiopituus oli 16,0 cm ja ympärysmitta 12,2 cm. Naisten toiveena eivät olleet ylisuuret 20-senttiset penikset, vaikka pornoteollisuus niin antaakin ymmärtää.  Peniksellä ei siis ole normaalia kokoa eikä ihannemittaa, vaan keskimääräisiä arvoja ja erilaisia mieltymyksiä.